keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Vanhan puodin tunnelmaa



Suomen Puotimuseossa Valkealassa pääsee vanhan kaupanteon tunnelmaan!
Täällä oli ihana kulkea ja kuvitella itsensä menneeseen aikaan.
Niin elintarvikkeet kuin vaatteetkin pakattiin kauniisiin rasioihin,
jollaisia meiltäkin joitakuita vielä löytyy.






 Puodin yläkerrassa on tänä kesänä Kutsut -näyttely, 
jonka kerrotaan kuvaavan 1800-1900 -lukujen taitetta.







sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Orvokkini tummasilmä


Sateista ja tuulesta viis, orvokit kukkii!








 
Tässä kotipihan karkulainen, avasi ensimmäisen kukkansa.

Lueskelin viimeisintä  Meidän Mökkiä
ja siellä toivotettiin Ihanaa juhannusta! Mitä?!
Silloin se vasta meni tajuntaani; juhannus on ensi viikolla!
Odotettu, ikävöity, haaveiltu, uneksittu keskikesän juhla!
Olinhan sen tiennyt mutta nyt sen vasta ymmärsin
- ollaan jo näin pitkällä!

Haluan nauttia kesän joka hetkestä!

Usein viimeiset työviikot ennen lomaa menevät lomaa odotellessa,
mutta niin kuin tiedetään, loma menee nopeasti,
joten yritän muistaa nauttia myös näistä kesäpäivistä ennen lomaa...

Kesän iloja juhannusviikkoon!

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Työviikon päätteeksi Mustilan kautta reittini käy...



Näin rauhaisa oli iltapäivän tunnelma Haminassa. 
Työpäivä takanapäin ja kotimatka edessä. 
Vähän reitiltä koukaten sattuisi Mustila Arboretum matkan varrelle...
Ei ollut vaikea reittivalinta :)

Arboretumia en malttanut jäädä kiertämään, 
vaikka pensasmagnoliakin olisi kukkinut parhaillaan,
kun jo taimimyymälässäkin sain tunnin vierähtämään kevyesti.
Mitäänhän en olisi tarvinnut
mutta niin vaan takapenkille oli kohta käyttöä - ja täyttöä.

Kotiin läksi jo pidempään toiveissani ollut lumikärhö. 
Sen pitäisi kukkia pitkälle syksyyn ja kestäväkin sen kerrotaan olevan. 

Varjorikon kukka on kaunis. 
Tätä suunnittelin aitan päädyn varjopenkkiin, 
tai sitten se pääsee mökin taakse kotkansiipien suojaan.



Punaluppiota suunnittelin myös mökkipihaan.



 Matka jatkui ja taivaalla oli pumpulia...


 Kotipihassa puolestaan ilahduttivat itsekylväytyneet orvokintaimet.
Saavat kasvurauhan vaikkeivat ihan optimipaikassa olekaan, villikot :)


torstai 16. kesäkuuta 2016

Kesäkuuta mökillä



Tultiin mökille illalla yhdeksän jälkeen 
ja ensitöiksi alkoi mökin lämmitys.
Takka on vielä mallia -avo, joten kovin nopeasti ei mökki lämmennyt.
Yhdessä kaasulämmittimen kanssa mökki lämpeni sen verran 
että yhdellä täkillä tarettiin :)



Pihakierros on tärkeysjärjestyksessä seuraavana,
siinä saavat ruoatkin odottaa kylmälaukussa jääkaappiin pääsyä :)

Akileijat olivat aloitelleet kukintaansa, 
ja eikös tuossa ole pikkuruisia siementaimiakin!



Olen istuttanut akileijaa myös vuorenkilpien sekaan,
ovat mielestäni aika mukava kombi.


Tämä villikko oli löytänyt paikkansa kompostikehikkojen luota.



Siskolta saamani kielot olivat kotiutuneet ja kukkivatkin jo.


Viileähkön mutta hyvin nukutun yön jälkeen
tartuin suunnittelemiini pihapuuhiin;
istutin kotona esikasvattamiani kukkasia
ja laitoin tilaajalahjaksi tulleet ruusupavun siemenet maahan,
köynnöstueksi pavuille laitoin männyn riuút. 



Löysin viime kesän esikkokasvattelujen tienoilta pienenpieniä esikon alkuja :)
Ihanaa että jatkavat omatoimisesti kasvuaan.








Koirat lepäilivät rullalla männyn juurella ja vartioivat emäntäänsä istuttelupuuhissaan.


Loppuun esimerkki ei-niin-onnistuneesta-luontokuvasta,
jossa sorsa ui ylämäkeen, on puun takana, ja kuvan sommittelukin on vähän niin ja näin... :)


Rentoa kesäviikonloppua!

Onnea on...


...multakasa takapihalla.


...mökkitie ilta-auringossa.


...kesän 2015 Jänedan puutarhamatkan tuliaisesikon kukinta


...ja pionin kukinta.


...Ice cream -tulppaanit kukassa...


...ja viherkukkajäärä tulppaanin terälehdellä päivää paistattelemassa.



...aamuhetki laiturilla kun muut vielä nukkuvat...


...ja lempeä kesäilta.