torstai 16. kesäkuuta 2016

Kesäkuuta mökillä



Tultiin mökille illalla yhdeksän jälkeen 
ja ensitöiksi alkoi mökin lämmitys.
Takka on vielä mallia -avo, joten kovin nopeasti ei mökki lämmennyt.
Yhdessä kaasulämmittimen kanssa mökki lämpeni sen verran 
että yhdellä täkillä tarettiin :)



Pihakierros on tärkeysjärjestyksessä seuraavana,
siinä saavat ruoatkin odottaa kylmälaukussa jääkaappiin pääsyä :)

Akileijat olivat aloitelleet kukintaansa, 
ja eikös tuossa ole pikkuruisia siementaimiakin!



Olen istuttanut akileijaa myös vuorenkilpien sekaan,
ovat mielestäni aika mukava kombi.


Tämä villikko oli löytänyt paikkansa kompostikehikkojen luota.



Siskolta saamani kielot olivat kotiutuneet ja kukkivatkin jo.


Viileähkön mutta hyvin nukutun yön jälkeen
tartuin suunnittelemiini pihapuuhiin;
istutin kotona esikasvattamiani kukkasia
ja laitoin tilaajalahjaksi tulleet ruusupavun siemenet maahan,
köynnöstueksi pavuille laitoin männyn riuút. 



Löysin viime kesän esikkokasvattelujen tienoilta pienenpieniä esikon alkuja :)
Ihanaa että jatkavat omatoimisesti kasvuaan.








Koirat lepäilivät rullalla männyn juurella ja vartioivat emäntäänsä istuttelupuuhissaan.


Loppuun esimerkki ei-niin-onnistuneesta-luontokuvasta,
jossa sorsa ui ylämäkeen, on puun takana, ja kuvan sommittelukin on vähän niin ja näin... :)


Rentoa kesäviikonloppua!

2 kommenttia: